Pääsivulle  

Lisää merkillistä paikkakunnan miehistä 

9.10.2011

 

Pienen, mutta sisukkaan Pinsiön Mieskuoron riveissä laulaa peräti kolme valtakunnallisesti ansioitunutta ja palkittua miestä. Kaikki kolme ovat tehneet lujasti työtä oman asuin- ja kulttuuriympäristönsä hyväksi.


Tasavallan presidentti myönsi vuonna 2006 pitäjänneuvoksen arvonimen Rauno Antinmaalle, joka tunnetaan hämeenkyröläisenä kunnallisvaikuttajana ja Pinsiön kylän aktiivina. Hän on myös yksi kuoromme perustajajäsenistä.


Vuonna 2010 oli vuorossa kuoromme pitkäaikainen puheenjohtaja ja myös perustajajäsen Juhani Kivisalo. Hänelle tasavallan presidentti myönsi arvonimen director cantus. Halusimme kuorona hakemuksellamme arvostaa Juhanin tekemää työtä, joka on vuosien saatossa tuonut kehitystä ja meille ominaista ilmaisuvoimaa.


Kyläaktiivi Pertti Lehtinen on kuluvana vuonna 2011 huomioitu sekä maakunnallisesti että valtakunnan tasolla. Hän sai ensin Pirkanmaan kylät ry:n kunniakirjan pitkäjänteisestä työstä kylätoiminnan hyväksi ja sitten arvonimen valtakunnallinen kylätoiminnan tiennäyttäjä.


Rauno Antinmaa ja Pertti Lehtinen asuvat edelleen Pinsiössä, Juhani Kivisalolla on juurensa siellä.