Pääsivulle  

"Maan korvessa kulkevi" kirvoitti muistoja

10.11.2011

Kävimme vaimoni Salmen kanssa 30.10. katsomassa tämän hengellisen kansanoopperan. Ylöjärven kirkko oli ääriään myöten täynnä ja esitys oli vaikuttava ja hyvä. Tunnistimme kuorolaisista Kyröskosken Mieskuoron ja Parkanon Korsukuoron jäseniä. Harras tunnelma täytti kirkon ja moni poistui tilaisuudesta silmäkulmat kosteina. Libreton on kirjoittanut ohjaaja Tapio Parkkinen. Se kertoo etupäässä 1930-luvun tapahtumista ja on osin fiktiivinen. Erityisen maininnan arvoisia lauluesityksiä ja rooleja olivat Matti Hannulan arkkienkeli Mikael, Taisto Polven Juho Jokinen sekä Tuija Pajusen opettaja Helvi Väre.

 

Oopperan päähahmo Martti Myllyharju (1888-1970) sairastui 17-vuotiaana menettäen liikuntakykynsä. Hän liikkui sisätiloissa rullatuolissa ja ulkona erityisen pukin avulla. Martti oli lempeänoloinen sivistynyt mies. Hän suoritti kirjekurssin välityksellä keskikoulun oppimäärän ja opetteli viulun soittoa. Kun Martti oli rukoushuonetoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja ja isäni Iivari Mansikkamäki kolmas, heidän yhteinen intressi oli rukoushuoneen suunnittelu ja rakennusprojektin seuranta. Kannaltani mieleenpainuvin tapahtuma oli kesällä 1949, kun Pentinmaan rukoushuone täytti 10 vuotta. Hämeenkyrön kirkossa oli juhlajumalanpalvelus rukoushuoneen hyväksi ja sinne oli luvattu lapsitrio Pentinmaalta, minä ja kaksi samanikäistä tyttöä. Voitte arvata miten 10-vuotiasta poikaa hävetti laulaa tyttöjen kanssa. Lauloimme ”Maan korvessa kulkevi” ja ”Mä silmät luon ylös taivaaseen”.

 

Seuraavassa muutamia paikkakuntalaisen tarkennuksia, vaikka taiteen vapaus toki ymmärretään. Henkilöistä kannattanee mainita opettaja Helvi Väre, Tuulikki Nikkilän ja Tapani Pertun äiti. Hän oli opettajana Äkönmaan koululla vuodesta 1935 aina 1940-luvun alkupuolelle. Veikko Haavisto ”Posti-Veikko” oli syntynyt 1927 – 1928 ja rukoushuone valmistui 1939, joten hänen postimiesuransa alkoi vasta muutamia vuosia sen jälkeen. Harras ja uskovainen Veikko poikkesi usein Martin luona kahveilla. Kirkonrakentaja ja muuraustyöt talkootyönä tehnyt Juho Jokinen tunnettiin kylällä Saaren-Jokisen Jussina. Paikallisina isäntinä mainitaan Jonne Vanhatalo, jolla oli osuutta talkootukkien hankinnassa ja rakennuksen paikan määrittämisessä. Rukoushuone pystytettiin Lehtiniemen (Lunti) talon maille. Talon myöhempi isäntä Heikki Kiviniemi oli pitkään rukoushuoneen vahtimestari.

 

Ensimmäinen rukoushuoneen perustamiseen liittyvä kokous pidettiin Mansikkamäen pirtissä 24.11.1924. Hämeenkyrön kirkkoherra Erkki E. Hankalan aloitteesta perustettiin ompeluseura kartuttamaan varoja rukoushuoneen rahoittamiseksi. Pentinmaan Rukoushuoneyhdistys ry. merkittiin yhdistysrekisteriin 1933, ja samana vuonna valittiin rakennustoimikunta. Rakennusmestari Sulo Yliselle annettiin pääurakka, mutta talkootöiden osuus oli huomattava.

 

Seppo Mansikkamäki