Pääsivulle  

Digitekniikka kuorolaulun tukena

Sivua on päivitetty 9.1.2009


”Tehhään kunnon toto, vaikka köyhä meillä on koto” laulaa Jaakko Teppo, kun kirjoittelen. Juuri nyt minulla on tuhat valittua laulua, joita kuuntelen kirjoitellessani tai auton radiosta. Joskus valitsen musiikkiohjelmani soittamat kuorostemmat, mutta useimmiten annan valikoinnin sattuman haltuun. Tänään ostin yhden levyn netistä ja toisen kopioin joululahjaksi saamaltani levyltä.

Parilla kymmenellä Pinsiön mieskuorolaisella on sähköpostiosoite – siis pääsy nettiin. Yllä kuvattu valmius on heillä melkein kulman takana. Tarvitaan vähän lisäosaamista, jota varten järjestetämme kuorolaisille ja muillekin halukkaille seminaarin talvella 2009.

Jos on kiinnostunut luomaan musiikkikirjaston, jota voi kuunnella kotona, autossa tai missä tahansa muualla, tarvitaan kahden – kolmen sadan euron satsaus riippuen nykyisestä laitteistosta. Sitä voi suurelta osin hyödyntää. Uusi tekniikka tarjoaa muutakin sellaista, mitä musiikista kiinnostunut tarvitsee. Kulut ja vaivannäkö vähenevät, kun omalta ruudulta voi valita, mitä haluaa kuunnella tai opetella.

Nuotitusohjelmat antavat stemmojen vetäjille mahdollisuuden varustaa kukin ääni niin painoasuisella nuotilla kuin esimerkiksi pianolla soitetulla stemmalla, jota voi kuunnella missä vain ja seurata nuotista. Nuotista laulamisen taito tulee näin kuin itsestään. Voimme kuvitella, miten Pinsiön mieskuoro muuttuu, kun harjoituksissa vapaudutaan stemmojen opettelusta yhteislauluun.


Hannu R